Ensikäynnin fiiliksiä

Kävimme ensikäynnillä hedelmöityshoitoklinikalla, ja kaikki meni jännityksestä huolimatta paremmin kuin hyvin! Meidät vastaanottanut mieslääkäri oli aivan ihana: selkeä, järjestelmällinen ja huumorintajuinen! Kaikki mitä lääkäriltä voikaan vaatia ☺ Jos vain saamme valita, tämä kyseinen lääkäri tulee viemään projektin alusta loppuun.

Ensikäynnillä läpikäydyt teemat liittyivät lapsentekoprosessin eri vaiheisiin. Kuulemma ikäni on juuri täydellinen lapsentekohommiin, vaikka olenkin ylittänyt 30 vuoden maagisen rajan. Vaikka lääkäri näyttikin vihreää valoa hoitojen aloittamiseen, tulee meidän käydä psykologin juttusilla. Kun psykologi antaa suostumuksensa, varataan seuraava käynti spermanluovuttajan valintaan. Sen jälkeen päästään itse akteihin eli inseminaatiohoitoihin. Onnistumisprosentti tässä "perinteisessä" siemennyksessä on noin 20%, eli kaikella todennäköisyydellä ensimmäinen kerta ei tärppää. Kaikkiaan näitä siemennyskertoja yritetään 3-4, ja jos näilläkään ei raskautta saada aikaiseksi, tulee miettiä muita keinoja. Pari ensimmäistä kertaa toteutetaan ilman hormonilääkityksiä, mutta niidenkin tarvetta arvioidaan vasta sitten jos lapsi ei anna kuulua itsestään.

Ensikäynnillä oli myös alatietutkimus ja -ultra. Siinä näytti myöskin kaikki olevan kunnossa. Itseäni hämmensi ehkä eniten se, että ensin riisutaan vaatteet sermin takana ja tullaan huoneen avaraan tilaan ja levitetään jalat pöydälle niin, että alapää on näytillä suoraan ovelle, mikä ei edes ollut lukossa 😅 Maarian ilme oli myös näkemisen arvoinen, koska hän seurasi toimenpidettä aivan vierestä, melkeinpä niin että olisi voinut pitää kädestä kiinni tutkimusta tehtäessä. Eipä siinä, lääkäri oli ammattitaitoinen eikä sen suurempaa hämmennystä tarvinnut kokea, ohjeisti että kumppani voi alapään sijaan seurata ultraäänen näyttöä, jos siitä mitään ymmärtää 😁

Psykologin tapaamisen saimme varattua jo seuraavalle viikolle ajan. Lisäksi saimme mukaan ohjevihkosia sekä hedelmöityshoidosta että lapsettomuuden herättämistä kysymyksistä ja tuntemuksista. Se mikä jäi puuttumaan, oli naispareille suunnattu ohjelehtinen, joka olisi tänä päivänä äärimmäisen hyvä, koska todennäköisesti naisparit on kasvava asiakasryhmä hedelmöityshoitoklinikoilla. Psykologin tapaamisessa kuulema käydään nimenomaa läpi näitä lehtisiä, joten niihin tulisi tutustua kunnolla. Kummallista kyllä, en ihan täysin löytänyt yhtymäkohtia siihen mitä meillä on edessä, koska tämä on ensimmäinen kerta kun yritämme lasta eikä lapsettomuudesta ole tässä vaiheessa millään tavalla vielä kärsinyt niin kuin ne heteroparit, jotka todella ovat käyneet läpi pitkän prosessin pettymyksineen jo ennen kuin hakeutuvat hoitoihin. Todennäköisesti psykologi on konkari myös naisparien tapaamisessa, ja keskustelu on jotakin aivan muuta kuin ohjelehtisen kuvaamista tilanteista keskustelua.

Ensikäynnillä lääkäri kyseli jo spermanluovuttajan tuntomerkkejä, emmekä oikein osanneet niihin kunnolla vastata. Valittavana on luovuttajan pituus sekä ulkonäöllisistä seikoista hiusten, silmien ja ihonväri. Selkeitä valintoja oli ihonväri sekä pituus. Olimme edeltävästi miettineet, että ehkä tanskalainen sperma olisi se miellyttävin, koska 18-vuoden iässä lapsi saa tietää luovuttajan henkilöllisyyden. Sinällään se on pieni ja hamassa tulevaisuudessa oleva riski, mutta ajatuksena "isän" ilmaantuminen kuvioihin silloinkaan ei ole ajatuksen tasolla kiva. Toisaalta taas mahdollisuus että näin tulisi ikinä käymään on tavattoman pieni, enkä tiedä onko se sitten peruste hylätä suomalainen perimäaines. Lisäksi olimme puhuneet Maarian kanssa, että voisi olla kiva jos hänenkin pigmenttiään olisi lapsessa näkyvillä, mutta pääsääntöisesti hedelmöityksessä käytettävän sperman luovuttaja vastaa valittavissa olevilta ulkonäöllisiltä piirteiltä mahdollisimman paljon raskaaksi saatettavan äidin ulkonäköä. Vaikeita valintoja. Kuitenkin sperman luovuttajan valintaan varataan vielä oma käyntinsä, joten näitä asioita saa onneksi vielä miettiä.

Emme olleet ennen klinikkakäyntiä tutustuneet klinikan hinnastoon, koska tiedossa oli että rahaa tulee palamaan. Ja PALJON! Kuitenkin muissa blogeissa on melko hyvin eritelty mitä koko lysti tulee suurinpiirtein kustantamaan, vaikka klinikkakohtaisia eroja varmasti onkin. Nyt puhutaan vielä satasista, ja suurin lasku tulee vasta sitten kun tilataan siittiöt ja aloitetaan varsinaiset aktit lapsen saamiseksi. Onneksi rahaa on sukanvarressa, tässä kohtaa olen kiitollinen että isäni on kehottanut aina säästämään. Ja voisihan sitä rahansa ehkä huonomminkin käyttää😉

Allu

Hei me mennään naimisiin!

Vatsanpohjassa hiipivää jännitystä, häsäämistä ympäriinsä, korkokenkien kopinaa, kauniita juhlamekkoja, kevyttä humaltumista kuohuviinistä - siitä on hääpäivä tehty! Paitsi meidän. Olimme varanneet maistraattiin puolen tunnin ajan vihkimiseen, keskellä kiireisintä arkea.

Aamu alkoi niin kuin mikä tahansa arkiaamu; eskarilaisen viemisellä eskariin ja Maarian töihinlähdöllä. Itse sain jäädä vielä nukkumaan, koska luvassa oli yövuoro päivän päätteeksi. Jännitys toki ilmaantui jo heti heräämisen jälkeen, epäuskoisena siitä että tänään todella menemme naimisiin! Enkä todellakaan saanut mitään sinä päivänä tehtyä, pyörin vain ympäri asuntoa, testailin sormusta ja tuskailin, muistanko ottaa varmasti kaikki lippulappuset ja etenkin sormukset mukaan maistraattiin.

Itse toimitus kesti huimat 10 minuuttia. Maistraatin virkailija otti meidät vastaan, tarkisti paperit ja kävi tekemässä vihkitodistuksen. Takaisintullessaan maistraatin vihkihuoneeseen hänellä oli mukana henkikirjoittaja sekä yksi toimistojantteri, että todistajat riittivät vihkimisen lakikelpoisuuteen. Muutama sana perheen yhdistämisestä, tahdotko-kysymykset, sormukset sormiin. Ja zadam - minusta tuli rouva ja sain alkaa kutsumaan Maariaa vaimoksi. Ja jälleen paluu arkirutiineihin; eskarilaisen hakeminen eskarista, äkkiä ruokaa naamaan ja lähtö kunkin omiin harrastuksiin.

Vaikka toimitus oli noinkin lyhyt ja koruton, jäi siitä kuitenkin hyvä mieli. Nyt on melkein kaksi viikkoa takana vaimona olemista, eikä tämä pöllömpää ole! ☺ Ehkä lähennyimme vielä ennestään, sillä tämä on meidän yhteinen salaisuutemme joka konkretisoi tulevan päämäärämme. Eikä siinä, tulemme vielä joskus saamaan päivämme prinsessoina, kunnolliset häät missä voimme juhlia suvun ja rakkaiden ystäviemme kanssa tätä kaikkea. Sitten joskus, kun aika on valmis.

Allu, tuore rouva

Lapsenteon vaikeus ja naimakauppoja

Lapsenteko oli tarkoitus aloittaa syyskuun alussa suunnitellulla esikäynnillä. Päällekkäisen menon vuoksi esikäynti oli kuitenkin pakko perua ja ai että sitä harmitusta! Jos näin pieni vastoinkäyminen pistää itkuhanat jo auki, kuinka sitten tapahtuukaan jos lapsi ei hoidoista huolimatta anna itsestään merkkejä? Ensikäynti on tässä vaiheessa ainakin itselle se tärkein merkkipaalu, koska se konkretisoi kaiken haaveilun, ja sen jälkeen (toivon mukaan) päästään tositoimiin! Tietysti väliin mahtuu psykologin tapaaminen, ja sekin ehkä hieman jännittää, koska siinä oma parisuhde ja omat äitiyskäsitykset pitää leväyttää aivan ventovieraalle ihmiselle auki, ja lopulta psykologi arvioi kuinka meni ja olemmeko sittenkään valmiita äideiksi. Joskin melko kummallinen ajatus, kun tälläkin hetkellä perheeseemme kuuluu kaksi lasta – jos psykologi ei katso meidän soveltuvan vanhemmiksi, otetaanko jo olemassa olevat lapset huostaan? :D Äärimmäisen naurettava ajatus, toisaalta.

Esikäynti on nyt syyskuun lopussa ja suunnitelmista poiketen lääkärinämme toimii mies. Aivan kamala paikka lähteä levittelemään mieslääkärille, vaikka varmasti ammattitaitoinen onkin! Vaikka nuoruudessa tapailinkin miehiä, on siitä useampi vuosi aikaa ja ajatus miehestä haarojenvälissä on melko outo. Lisäksi varmistus siitä, haittaavatko kuukautiset ensikäynnin mahdollista tutkimusta oli yllättävä; aikaa ei tarvitse perua vaikka kuukautiset olisikin päällä. Toivon mukaan siis ei ole :D Ensikäynnillä käymme varmaankin läpi täyttämämme esitieto-/terveyskyselyn, lisäksi ehkä kuulemme hieman lisää kuinka kaikki sitten käytännössä tapahtuukaan. Nyt ainakin itse olen melko lailla muiden blogien varassa, en ole suuremmin hedelmöityshoitoklinikoiden tai vastaavien nettisivuilla pyörinyt. Aikaa piti varata reilu tunti, joten siinä ajassa varmaan kerkiää saada melko paljon uutta tietoa, kun ne vaan sitten pysyisi päässä kun tarve tiedoille myöhemmin tulee. Niin suolaisen hinnan lapsenteosta joutuu maksamaan, että varmasti apua saa klinikalta myöhemminkin, rahaa vastaan tietysti.

Jotta elämä ei kävisi liian tylsäksi, päätimme rykäistä naimisiin ennen prosessin alkua. Kaikki sujuu kliinisesti maistraatissa 30 minuutin ajalla, ulkopuolisten todistajien läsnä ollessa. Maaria tulee maistraattiin suoraan töistä, vihkimisen jälkeen haemme eskarilaisen iltapäiväkerhosta, menemme omiin harrastuksiimme ja illalla lähden itse töihin yövuoroon. Eli niinkin romanttinen, ikimuistoinen tapahtuma ja hääyö! :D  Vihkiminen oli tarkoitus pitää salassa kaikilta sukulaisilta ja ystäviltä niin kauan, kunnes oikea hetki ja halu naimisiinmenolle tulee, sitten pidämme suuremmat juhlat. Joskin sormukset hommasimme jotta voimme kertoa menneemme kihloihin, on sentään jokin muisto vihkipäivästä.

Sormuskaupat olikin jännittävä tapahtuma! Pääsimme kaksin kaupoille, aikaa oli vain tunti ennen kuin piti lähteä pojan turnausta katsomaan. Äkkiseltään kolme kultasepänliikettä läpikolunneena voin sanoa, että luulin sormuksen valitsemisen olevan vielä vaikeampaa! Hieno sormus löytyi, ja mieleenpainuvaa oli etenkin myyjän reaktio naisparin sormuskaupoista. Pyysimme sormukset näytille, itse tutkailin niitä ja juttelin myyjän kanssa. Kun muutamien minuuttien päästä Maaria kertoi valinneensa jo sormuksen, myyjä kysyi: ”oletkos sinäkin menossa naimisiin?” Oli naurussa kyllä pidättelemistä, ehkä vielä enemmän kun kerroimme olevamme pari ja myyjä yritti paikkailla sanomalla, että onhan sellaisiakin pariskuntia jo paljon :D

Tällä hetkellä ajatus naimisiinmenosta ennemminkin ahdistaa, koska emme ole olleet edes kihloissa, eikä päivään pysty nyt panostamaan sillä innolla, kuin ehkä muussa tilanteessa tekisimme.  Maarialle tämä on jo toinen kerta, joten ahdistus vaivaa häntä ehkä enemmän. ”Sitten ei pysty lähtemään niin helposti suhteesta, ja se ahdistaa”, oli hänen kommenttinsa. Tottahan se on, mutta toisaalta lapsi sitoo meidät yhteen vielä tiiviimmin. Itsekään en naimisiinmenosta niin perusta; kirkkovihkiminen on poissuljettu jo pelkän vakaumuksen vuoksi, ja nykyään myös avopuolison huomiointi omaisuudenjaossa on olemassa. Eli mitäpä sitä ei lapsen vuoksi tekisi! J

Allu

Tarinan alku – haaveilusta totta

Mistä kaikki alkoi? Varmaankin siitä kun tutustuimme, aloimme tapailla ja lopulta seurustella.  Kuinka äkkiä perhe-elämä vei mennessään jo ennen yhteen muuttoa, mutta etenkin sen jälkeen! Olin asunut pitkään yksin, enkä edes osannut ajatella mahdollisuutta saada lapsia ilman niiden synnyttämistä! Uusioperheissä on aina paha äitipuoli –asetelma; äitipuoli on se, kuka sabotoi lasten elämää, kuka pilaa aina kaiken ja kuka aiheuttaa suurimmat ongelmat. Olin seurustelun alusta jo päättänyt, ettei minusta tule se tarinoiden pahis, vaan todellakin haluan olla tärkeä osa lasten kasvua - tuttu ja etenkin turvallinen lähiaikuinen, kenen kanssa voi jakaa ilot sekä murheet. Eihän se kaikki mennyt sitten ihan niinkään, mutta vaikeuksien kautta voittoon! Pakko myöntää, että meillä on ollut alusta asti Maarian kanssa täysin erilaiset ajatukset lastenkasvatuksesta, ja me olemme niistä tapelleet.  PALJON! Itse olen tiukkapipo tiettyjen asioiden suhteen, kiitos oman kasvatukseni, Maaria vähän hövelimpi. Mutta niin ne lapset (ja myös me aikuiset) olemme lopulta oppineet elämään toistemme rinnalla, vaikka vääntöjä tulee edelleenkin välillä. Koen kuitenkin olevani tärkeä lasten elämässä, ja olen myös pystynyt rikkomaan jo lapsuudessa opittuja käyttäytymismalleja, mitkä ovat itseäni paljon mietityttäneet elämäni varrella.

Olen tiennyt jo nuoruudesta asti haluavani lapsia. Sen vuoksi koin todella suuren pettymyksen, kun Maaria ensimmäisiä kertoja asiasta puhuessamme kertoi lapsilukunsa olevan jo täynnä. Asia mietitytti todella paljon; voinko jäädä hyvään ja tyydyttävään suhteeseen, jos en ikinä saa omaa lasta? Annanko koskaan Maarialle anteeksi, jos jätän lapsihaaveen toteuttamatta? Kuitenkin elimme elämäämme yhdessä useita vuosia niin, ettei asiasta sen tarkemmin keskusteltu. Todellisuudessa en edes asiaa tarkemmin ajatellut, koska lapsihaaveet eivät olleet millään tavalla ajankohtaisia. Lopulta pitkän ajan päästä, jonkin aikaa mietittyäni otin asian puheeksi; ensin varovasti kerroin haaveesta tulla äidiksi ja siitä, että jos Maaria ei sitä halua, niin sitten teidemme on erkaannuttava tässä vaiheessa. Ja kuten blogin otsikosta voikin päätellä, Maaria näytti vihreää valoa haaveelle, ja vaikutti itsekin vilpittömästi innostuvan asiasta!

Tällä tiellä sitä sitten ollaan! J Jos minä olen innoissani, niin sitä on kyllä Maariakin! Vauvakuume taisi iskeä häneen vielä himpun verran kovempaa – ensimmäiset blogit keinohedelmöityshoidoista sekä lapsen hankkimisesta hän luki seuraavana päivänä vauva-keskustelun avauksesta, sitä seuraavana taisi varata ajan ensikäynnille keinohedelmöitysklinikalle. Ja lähetti jopa minun esitietolomakkeen täytettynä sinne! Viikon kuluttua olikin pyydetty maistraatilta avioliiton esteettömyystodistus sekä varattu aika vihkimiselle. Eli kaikki tapahtui käytännössä kahden viikon sisään, ilman sen suurempia miettimisiä ja suunnitteluja. Sinällään ei haittaa, lapsenteko tuntuu todella luontevalta ja aika tuntuu olevan juuri se oikea! Näillä mennään, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan! J

Allu

Me olemme naispari Pirkanmaalta. Minä olen Maaria, minulla on kaksi lasta, joten nyt on Allun vuoro tuntea raskauden ilot ja surut. Olemme varanneet ensikäynnille ajan syyskuulle 2017 ja tietoa etsiessä syntyi ajatus blogin kirjoittamisesta. Allu tulee varmasti pitämään enemmän tätä blogia, mutta ehkä minä saan myös jonkun ajatuksen kirjoitettua siitä, miten eroaa äitinä odotus ilman raskautta.

Meidän arki on suhteellisen kiireistä, kaikkien harrastaessa urheilua monta kertaa viikossa. Vanhin lapsista on oikea ikiliikkuja ja nuoremmalla myös omat kiinnostukset. Allun vuorotyö lisää vielä haastetta aikataulutukseen. Blogin pitäminen on meille molemmille täysin uutta, jännittävää päiväkirjaa muistiksi itselle ja avuksi muille.